torstai 16. toukokuuta 2013

Piloxing

Tervehdys ihanat lukijat! Noniin urheilusuorituksiin :) Kävin eilen ensimmäistä kertaa Piloxing tunnilla, tunnille mentiin paljain varpain. Tunti oli sekoitus nyrkkeilyä ja pilatesta. Ajattelin taas, ennen tuntia, että oon masentunut jos ei tuu hiki, no hiki tuli! Ekana lämmiteltiin kahden biisin ajan sellaista aerobicin ja nyrkkeilyn sekoitusta. Sen jälkeen tuli kaksi boxing osuutta, jossa nyrkkeiltiin, hypittiin, satsattiin, tehtiin kyykkyjä yms. Sen jälkeen tuli pilates osuus ja kyseessä siis kehonhallintaa jossa keskitytään niihin syvempiin lihaksiin, pilates on mielestäni vaikeaa ja vaatii hyvin paljon keskittymistä, rankan työpäivän jälkeen se oli hiukan vaikeaa, koska ajatukset juoksenteli joka paikassa, vaikka pilates on haastavaa, niin siitä tulee tosi hyvä olo ja lihaksissa on ihan uudenlainen fiilis ja hiki tuli pilates osuudessakin:D Sitten tehtiin vähän intervallia taas sitä hyppynarulla hyppimistä(kuvitteellinen hyppynaru) ja totesin, että olin valinnut aivan liian paskat urkkaliivit, koska tissit heitti kahdeksikkoa (:D) Tunnille kun tultiin ohjaaja sanoi, että virallisia juomataukoja ei ole, joten täytyy itse pitää huolta juomisesta. Tunnin jälkeen oli hyvä olo, vaikka väsytti mennä jumppaan. Jumpasta menin kotiin ja kotona söin pari leipää ja jogurtin ja rasvatonta maitoa ja suihkuun ja sänkyyn :) Kun harrastaa urheilua, ei tarvitse kovinkaan iltaisin unta etsiä.

Tänään aamulla herätys kello soi ja ylös, vaatteet niskaan ja hampaiden pesu ja salille. Salilla tein taas sen ohjelman, ja sainpa valita isompia painoja, joihinkin liikeisiin :) Jalkaprässi laitetta rakastan edelleen.
Tänään luvassa hieman sosiaalista elämääkin, töitten jälkeen menen näkemään ihanaa rakasta ystävääni <3

Ja mikä parasta, huomenna on perjantaina jolloin luvassa toisen hyvän ystävän kanssa treenailuja ja luvassa amarillon herkkuja(terveellisiä), CAN'T WAIT <3


Tää laukku myynnissä, ihan uusi EI aito Pradan laukku. Hintapyyntö 50€ toimitettuna. Väri ihana neon oranssi!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pensamiento kiittää viestistäsi :)