maanantai 15. huhtikuuta 2013

Lapsi täyteinen viikonloppu!

Perjantaina töistä päästyäni suuntasin ystäväni kanssa islon kiinteytys jumppaan, tunti oli mielestäni ihan hauska :) ja tuli ainakin hiki! Tunnin jälkeen suuntasin kotiin ja olo oli kummallinen, lihaksia kolotti ja olo oli kurja. No lauantai aamuna heräsin 04:30 siihen kun nenä oli ihan tukossa ja en pystynyt lainkaan hengittämään nenän kautta joten suuntasin aamu yön pikkutunneilla suihkuun kera limpparin ja särkyylääkkeiden, istuin puoli tuntia kuumassa suihkussa ja koitin saada nenää auki. No olo hieman helpotti ja sain nukutuksi melkein 9 asti. Mielessä kuitenkin pyöri miten pystyn menemään kaupungille ja Vanessan 1-vuotis synttäreille. No oloni helpotti sen verta että uskalsin lähteä liikkeeseen. Ja kaupungilta lähti mukaan uusi jakku ja paita. Kävin myös uusissa liikkeissä mitkä oli avattu isoon myyhyn (bikbok ja carlings) no en siellä ryysiksessä jaksanut katsella mitään!
Kaupungilta menin suoraan Vanessan 1-vuotis synttäreille! Olo oli aika kurja mutta juhlat olivat ihanat ja juhlakalu oli hurmaava <3 ostin vanessalle lahjaksi niken hupparin ja kolitsi housut :) lahja oli onneksi mieluisa :)
Kiitos vielä vanhemmille mukavasta juhlasta. Lähdin juhlista ajoissa kotiin kun nenä oli niin tukossa ja olo oli kurja. Joten se ilta meni kotona ja yökylään tuli tätitettävä Taika <3 illalla oli lämpöä ja olo oli tosi huono. Sunnuntain pumpin jätin suosiolla välistä ettei tauti enää pahenisi. Sunnuntaina kävin hakemassa ikean kasseja taas lainaan (sori Asta) :D ja käytiin syömässä! Sit menin kotiin ja sain ihania vieraita illaksi roosa ja Vanessa! :) ja vanessan isikin ennätti kahvikupposen juoda! Roosa kävi kirpputori vaatteita läpi ja jotain sieltä löytyi hänellekin :)
Tänään töitten jälkeen alkaa siis kirpputori paikan laittaminen ja huomenna on nähtävillä kaikki kirppukamat JOEN JÄTTIKIRPPIKSELLÄ PAIKKA 179! Siellä on löytöjä uhkeille nuorille naisille :)
Eilen lompsottelin päivän kumppareissa kun joka paikassa oli vaan vettä!!

Tällä viikolla jumppaillaan taas:
Maanantaina : step-bodypumppi
Tiistaina: bodytrimmi
Keskiviikkona: sali aamulla
Torstaina: step-lihaskunto
Lauantaina kahvakuula tai sunnuntaina bodypumppi kaislalla :) eli 5h luvassa ellen ole hurja ja käy 6h! Katsotaan!

Ihanaa viikkoa kaikille! Yritän olla positiivinen ja iloinen koko viikon!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pensamiento kiittää viestistäsi :)