Oon väsynyt, oon surullinen, oon tyytymätön, oon pettynyt, oon alakuloinen, oon yksinäinen. Tää viikko on ollut perseestä. En oo oma itteni, vai oonko sittenkin, ehkä mie oon kätkenyt nää tunteet vaan hymyn taakse, vai onko tää nyt vaan joku huono viikko. Äärettömän raskas olo, pala kurkussa. Mie täytän kohta 27-vuotta, ja ei edelleenkään miestä ei lapsia, ei omaa asuntoa. Miun ystävät ympärillä saa lapsia ja ne rakastuu yms. Oon onnellinen heidän puolestaan, aidosti, mutta samalla miut valtaa se tunne, kuinka kovasti mie kaipaan sitä tunteista suurinta. Oon aina koittanut, elää hetkessä ja olla onnellinen niistä asioista mitä miulla on, ja mie oon monesta asiasta onnellinen ja oon saanut kokea hienoja asioita "sinkkuuteni vuoksi", mutta valehtelisin jos väittäisin, että en koskaan purskahda itkuun ja kaipaisi sitä ketä saan rakastaa ja kuka minua rakastaa ehdoitta. Tuntuu, että monta vuotta oon odottanut sitä "omaa vuoroani" ja kaikki aina sanoo, että vielä siun aika koittaa, vielä se löydät sen oikean. Mutta millon? Kuinka kauan vielä joudun odottamaan? Miun on vaikee puhua näistä asioista kun oon yleensä kaveriporukassa se "vahva" ihminen. Ja en vaan oo tottunut puhumaan kauheesti omista asioista kuneimullekoskaankuulumitään, eikämullaookoskaanmitäänkerrottavaa. Ja mitä sitä valehtelemaan, oon yksinäinen. Ei ole kauheesti ihmisiä ympärillä, jolla olis saman elämäntilanne kun mulla.
Oon myös älyttömän turtunut työhöni, ei ole sitä intohimoa tätä työtä kohtaan. Vaikka on kunnia olla perheyrityksessä töissä, niin silti oon kurkkua myöten täynnä myös tätä. Miun on pakko saada uusi työpaikka. Mie asun kotona, koska oon ollut ostamassa asuntoa ties kuinka kauan, miksi en osta? No siksi koska oon pelkuri, pelkään sitä vastuuta, pelkään ottaa yksin niin isoa lainaa, pelkään, että jään yksin pikkukämppääni. Oon pähkäillyt kauheesti asioita, mitä mie haluan tehdä, missä mie haluan asua. Kaikki on vielä vähän auki, mutta toivon, että nää asiat tästä selviää. Mie luulen, että Thaimaan matkan jälkeen, lähden Helsinkiin kokeilee vielä kerran siipiäni.
Ei muuta kirjoitettavaa, eikä huvita nyt mikään. Eikä kiinosta mikään.
Koita smidi jaksaa! <3 Kliseinen lause mutta kyllä se oikea tulee vastaan sitten kun sen on tarkoitus! Muuta helsinkiin ja kokeile täällä uudestaan. Aina täältä pääsee pois! :) Huomaatko, että massennus ja ei huvita viikko iskee sulla yleensä heti sen jälkeen kun oot ollu viikonloppuna ulkona.. Sattumaako? :)
VastaaPoista- Johanna
Ei se voi olla sattumaa tiedän :) Koitetaan jaksaa, viikonloppuna ei oo onneks töitä, aijon levätä ja urheilla, ja saada energiatasot normaaliksi. Jospa täältä noustaan. Ja tuo Helsinkiin muutto on ollut mielessä jo monta kuukautta. Jos mieli on sama "kesäloman" jälkeen niin lupaan muuttaa, be careful what you wish ;D
PoistaKiitos tsemeistä <3 oot rakas.
Hei, älä lannistu. 27-vuotta ei ole vielä mitään! Ihan oikeasti. Ymmärrät sen ehkä joskus 40-vuotiaana, miten nuori olit silloin 27-vuotiaana. Sinulla on vielä monta hyvää vuotta aikaa löytää rakkaus. Ja minusta on ollut kiva lukea tätä blogia ja nähdä, miten olet saanut itseäsi treenattua ja muuttunut pirteämmän ja fitimmän näköiseksi. Keep up the good work! =)Ja muista, että Suomessa on mooooonta sinun tilanteessasi olevaa sinkkunaista.
VastaaPoistaOlipa kiva kommentti, oikeesti! Oot oikeassa tiedän, mutta siltikin joskus iskee epätoivo eikä sille voi mitään. Tärkeintähän on, että aina kun kompastuu että jaksaa aina nousta myös pystyyn ja jatkaa matkaa toiveikkaana (siltikin samassa tilanteessa olevat ilmoittautukaa) :) Kiva, että pidät blogistani ja seuraat matkaani. Olipa kannustava kommentti, kiitos.
PoistaIhanaa syksyä, piristit mieltäni <3
Oon samanlaisessa tilanteessa, paitsi muutaman vuoden nuorempi :)
VastaaPoistaKun on kaksi päivää mätönnyt epäterveellisesti niin kaikki on vielä huonommin! alkoholipäivä + herkkupäivä :D
Joo elämä tuntuu aina helvetiltä kun on ollut juominki hommissa, johtunee varmaan siltä kun tulee harvemmin enää käytyä niin se iskee se masennus :D koita jaksaa sinäkin ja kiitos viestistä <3
Poista