28-vuotiaan nuoren naisen life-style blogi. Löydetty pari vuotta sitten rakkaus urheilua kohtaan, ja siitä lähtien ollut käynnissä "elämäntaparemontti". Intohimoa tunnen myös muotia ja matkustelua kohtaan. Tervetuloa mukaan matkaan :)
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Lauantai!
Harmikseni kihlajaisparin toinen osapuoli sairastui ikävään noro-virukseen ja kihlajaisjuhlat peruuntuivat! Pikaista paranemista roosa <3 mietittiin sitten tyttöjen kanssa että mitä tehdään, lähdettäisiinkö silti, koska kaverini olivat jo vienneet mm lapset hoitoon. Päätimme siis lähteä. Pääsin töistä, hain tytöt, mentiin syömään ja tultiin kaupan kautta meille, meikkaamaan ja juomaan :) oli tosi kivaa tyttöjen kanssa ja alkuilta olikin mukava! Mulla oli koko aika vähän väsynyt ja vetämätön olo :/ mulla on unirytmi kuitenkin ihan sekaisin:( mentiin gloriaan ja gloriasta ilonaan, mulla ei koko ilta oikein lähtenyt käyntiin, olin toisissa maailmoissa, ja väsynyt :( oli mukavaa nähdä tyttöjä ja muita tuttuja baarissa, mutta ehkä kuitenkin odotin sitä että pääsen kotiini nukkumaan. Ja oon tainnut aijemminkin jo mainita että koti on se paikka missä viihdyn paremmin ;)Oli kiva nähdä tuttuja, ja sain kaikilta äärettömän ihania kommentteja miun rusketuksesta jopa rasistisia :D hah voi että sentään! Heräsin yöllä tunnin välein kun oon niin sekaisin aikarytmistä! Luulen kuitenkin tulevana yönä sen korjautuvan koska "nukuin" tänään kuitenkin 09:30 (väkisin) heräsin ja siivosin ja odotan että lähdetään rääkkylään sukuloimaan <3 ihanaa ja rauhallista sunnuntaita kaikille <3
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pensamiento kiittää viestistäsi :)