lauantai 3. elokuuta 2013

Hiljainen viikko!

Tää viikko on mennyt töissä, urheillen, ystävien kanssa näkemistä, ja Kaason tehtäviä hoidellessa:) oon tällä viikolla urheillut 5h, ja oon ihan tyytyväinen kun miettii miten paljon tällä viikolla on ollut tekemistä! Maanantaina siis lenkkeilin ja tiistaina, keskiviikkona, ja torstaina kävin salilla ja eilen oli välipäivä. Keskiviikkona kävin tulevan morsiamen kanssa hänen pukuaan sovittamassa, opettelin myös nyörityksen, joka oli aika haastavaa!! no hauskaa meillä oli silti, käytiin myös ostaa pöytäohjelma tarvikkeet jotka tein. Nyt olisi kaikki valmista, olen suunnitellut 4pientä ohjelma numeroa häihin ja vastaan tietenkin siitäkin että hääparilla on ikimuistoinen päivä. Kaason tehtävä on minulle kunnian asia, mutta silti olen välillä hyvinkin ahdistunut koska mietin jos ohjelmat eivät ole mieluisia, teen toki parhaani. Mutta eiliseen, Kävin eilen töistä suoraan kaunistautumassa, ystäväni värjäsi kulmat ja ripset minulta :) ihanuutta! Siskoni tuli torstaina Joensuuhun ja olen myös viettänyt aikaa hänen kanssaan! Aamulla tänään menin salille ja tein alakroppa treenin, tein jalkaprässiä, etureidet, takareidet, perseen ja pohkeet, tein extrana vielä vatsat ja kyljet. Aikaa meni vain 50min mutta venyttelin vielä lopuksi :)
KÄÄK kokeilin eilen Kaason mekkoani ja se oli iso!!! Nyt sitä joutuu kaventamaan kunnolla nimittäin se valui yhtenään!! Äiti tekee kavennuksen :) Mutta tänään on firman bileet, mennään saunomaan ja syömään ja juomaan, kivaa!!
Palataan taas! Oon parempi bloggaaja kun häät ovat ohi ja velvollisuudet ;)

IHANAA VIIKONLOPPUA!!

Salilta kuvia! Todisteita, oon käynyt :D

Uusi hikipanta!
Uudet syksynilkkurit Nellystä!
Uudet avokkaat, ostin nää synttäreille mitkä mulla on lokakuussa:D
Väkersin nämä häihin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pensamiento kiittää viestistäsi :)