Päätin, että en tänä vuonna tee kirjoitusta, missä mietin kulunutta vuotta. Vaan keskityn tulevaan, koska vaan sillähän on oikeasti merkitystä.
Pyrin aina ajattelemaan positiivisesti ja miettimään menneitä niin, että vaikka jotkut ikävät asiat on tapahtunut niin sillä on joku tarkoitus mitä ei ehkä vielä ymmärrä. Usein mietin juuri rakkaan koiramme Leon kuolemaa, miksi hänet otettiin meiltä pois. Mutta ehkä hänet haluttiin suojelusenkeliksi <3 Rakastan sinua Leo aina! Usein tänä vuonna olen havahtunut myös siihen kun mietin mitä elämästäni puuttuu, pyrin kuitenkin tulevana vuonna siihen, että lopetan moisen ajattelun ja keskityn siihen mitä minulla on ja olemaan onnellinen niistä asioista. Tää on vähän haastavaa muuttaa ajattelu tapaa, koska oon aikaisempina vuonna vain miettinyt "mitä kaikkea haluan" mutta tulevana keskityn siihen mitä minulla jo on, en halua, että elämässä menee hyviä asioita ohi, murehtimalla mitä kaikkea minulta puuttuu. Pitää olla onnellinen siitä, että on terve, että on perhe, että sulla on ystäviä, ja työpaikka. Minun ihossani on tatuointikin muistutuksena siitä " onnellinen on se joka ei murehdi mitä häneltä puuttuu vaan iloitsee siitä mitä hänellä on".
Mitä lupaan sitten tehdä tulevana vuonna?
Ehkä ensimmäinen asia mitä lupaan ruveta työstämään itsessäni on tää itsetunto. Koen jotenkin, että aikaisemmin usein jäin "nurkkaan" omine ajatuksine, vaikka olisin ollut täysin erimieltä, en ole uskaltanut aina sanoa mielipiteitäni ja olen ollut usein vain hiljaa, huonon itsetuntoni takia. En aina uskalla lähestyä uusia ihmisiä, johtuen huonosta itsetunnosta. Huonon itsetunnon takia, olen kasvattanut itselleni jonkinmoisen suojamuurin, en ihan helpolla näytä kaikkia tunteita (surua, pettymystä jne). Joten tulevana vuonna keskitytään parantamaan omaa itsetuntoa, ja opettelen rakastamaan itseäni sellaisena kun olen. Oon joskus kuullut sanonnan, että ennen kun joku voi rakastaa sinua, sinun täytyy itse rakastaa itseäsi. Mutta seuraavaan asiaan, lopetan olemasta enää lainkaan ennakkoluuloinen, ennakkoluulon takia hyviä asioita ja ahaa elämyksiä on mennyt ohi. Lupaan pitää kiinni urheilu motivaatiostani minkä olen saanut oikeasti ensimmäistä kertaa elämääni. Lupaan harrastaa joka viikko liikuntaa vähintää 3 tuntia. Lupaan suorittaa kouluni suhteen vaaditut tehtävät ajallaan. Lupaan tutustua enemmän uusiin ihmisiin. Lupaan heti loman jälkeen ruveta syömään oikeasti terveellisesti :D Lupaan olla nöyrä elämän suhteen. Lupaan olla rehellinen ja kantaa aina vastuun omista teoistani. Lupaan, että lopetan turhan valittamisen ja keskityn asioihin mistä tulee hyvä fiilis! Lupaan, että en murehdi menneitä ja mieti virheitä mitä oon tehnyt elämäni aikana. Lupaan antaa ystävilleni enemmän aikaa! Lupaan tavoitella omia haaveita ja unelmia ja tehdä niiden eteen töitä! Lupaan olla avarakatseinen ja olla tuomitsematta ketään. Lupaan pitää silmät ja korvat auki, mahdollista rakkautta varten ;) Lupaan hymyillä enemmän :)) Lupaan kertoa ihmisille useimmin, että he ovat tärkeitä minulle! Lupaan antaa enemmän aikaani kummilapsilleni! Lupaan pitää puoliani enemmän enkä anna ihmisten kävellä ylitseni. Lupaan osallistua hyväntekeväisyyteen enemmän kun vaan kuukausilahjoittajana. Lupaan, että en kiukuttele isälleni niin paljon kun tänä vuonna, vaikka meidän arki samassa työpaikassa onkin välillä helvetinmoista sirkusta :D Lupaan olla kiitollinen vanhemmilleni kaikesta mitä olen saanut heiltä <3 Lupaan, että en joudu mielisairaalaan, jos joku näistä ei toteudu :D
Muistakaa lukijat, ihan sama mitä virheitä tänä vuonna on tapahtunut, ihan sama jos ootte eksyneet välillä siltä omalta polulta. Elämä on elämistä varten, jos elämä olis aina ruusuilla tanssimista, niin kuinka tylsää sellaista olis muistella vanhainkodissa? Elkää siis murehtiko menneitä vaan keskittykää vaan tulevaan koska menneisiin et voi enää vaikuttaa, mutta tulevaan voitte!
Iso kiitos kaikille ystävilleni ja perheelleni tästä vuodesta, olette korvaamaton tuki <3
Oon saanut positiviista palautetta tästä blogista, ja se on kiva kuulla. Toivon, että lukijat säilyy tulevanakin vuonna, ja antavat palautetta ja vinkkejä postauksiin. Blogi hiljenee matkan ajaksi, mutta välillä toki tuun kertomaan teille, että hengissä olen :) Matkan jälkeen lupaan kirjoittaa pitkän postauksen kera kuvien.
IHANAA UUTTA VUOTTA 2013 !!!
RAKKAUDELLA: HEIDI
28-vuotiaan nuoren naisen life-style blogi. Löydetty pari vuotta sitten rakkaus urheilua kohtaan, ja siitä lähtien ollut käynnissä "elämäntaparemontti". Intohimoa tunnen myös muotia ja matkustelua kohtaan. Tervetuloa mukaan matkaan :)
lauantai 29. joulukuuta 2012
perjantai 28. joulukuuta 2012
Toiseksi viimeinen työpäivä!
-Eilinen aamu alkoi solariumilla sekä lääkärillä. Mua on pitkään vaivannut kynsiongelma, mulla on nimettömän sormen kynsi tosi pahasti ollut vaurioitunu ja nyt parinviikon aikana se on ollut niin kipeä että sitä särkee ja jomottaa. Käytin siihen omatoimisesti kynsisienilakkaa, koska luulin kyseessä olleen kynsisieni. No eilen lääkärissä kuulin, että kyseessä ei todellakaan ole kynsisieni,n vaan kynsi on ottanut osumaa noin kuukausi sitten kun siinä oli vielä rakennekynsi, mutta kynsi ei ole päässyt irtoamaan rakennekynnen takia, joten se on aiheuttanut vaurioituneen kynnen ja todella pahan tulehduksen sormeeni, joten sain todella stydin lääkekuurin, ja en saa käyttää alkoholia 7päivään. No apteekissa olivat sanoneet äidilleni(joka haki lääkkeet), että kyseessä on oikeasti stydit lääkkeet, ja pitää ostaa maitohappobakteerit, no minä vähän naureskelin, että joo joo niinhän ne aina sanoo, no illalla otin sitten ensimmäinen antibiotin, ja aamulla otin yhen. No menin aamulla sitten kampaajalle ja voi josses, että pamahti huono-olo ja vatsakipu. Maha tuntui tosi kipeältä ja todella outo tunne on mahassa edelleen ja olo on vellovan huono :( Nappasin, sitten heti maitohappobakteerin, mutta ei ole auttanut vieläkään. Mitenkään päin ei ole hyvä olla. Pakko koittaa jaksaa silti töissä :(
Eilen alkoi välipäivät duunissa ja se tiesi töiden tekoa, joten töissä oltiin eilen ja töiden jälkeen menin ruskettumaan Roosan kanssa islolle ja islolta mentiin syömään sinettiin. Oli mukavaa olla Roosan kanssa, Roosa on mulle tosi hyvä ystävä ja koen olevani hänen kanssaan täysin samalla aaltopituudella. Syönnin jälkeen menin kotiin ja treenasin käsipainoilla hauista ja ojentajia. Olen jumppatauon aikana nyt treenannut, tiistaina, keskiviikkona ja torstaina käsipainoilla kotona, olen myös tehnyt vatsoja. Tänään luvassa myös kotona jumppailut koska en ennätä jumppaan töiden takia.
Lauantaina on vielä töitä 9-15 ja sitten alkaa 4-VIIKONLOMA!! Viikonloppuna aijon ulkoilla paljon leutojen säiden takia sekä käydä viimeiset brunat hakemassa solariumista.
Vaikka on ihana lähteä matkoille, niin jää silti tosi kova ikävä äitiä, äitille oli tosi kova pala Leon kuolema, niin jotenkin en haluaisi jättää äitiä yksin, kun isä on niin paljon töissä niin se on yksinäinen. Ja jotenkin kuolemanpelko on itsellä kamalan suuri ollut Leon kuoleman jälkeen, koska se tuli niin yllättäin. En pelkää omaa kuolemaa lainkaan, vaan sitä. että äidille, isälle, veljelle tai siskolle sattuu jotain matkan aikana ja en ole kotona silloin. Nää on hölmöjä ajatuksia tiedän, ja pelon kanssa ei saisi elää, koska muuten elämä jää elämättä. Koitan työstää tätä asiaa ennen matkaa, niin en lähde kivisydämellä matkoille :(
Ihanaa viikonloppua lukijat <3

keskiviikko 26. joulukuuta 2012
Hyvää tapaninpäivää!
Joulu kohta ohi, tuli syötyä ihan älyttömästi, ja nukuttua ja rentouduttua ihan kunnolla. Olin jouluna ollut erityisen kiltti taas, sain kivoja lahjoja vaikka en mitään pyytänytkään. Paketeista löytyi ihana uusi kamera, jolla saa super hyviä kuvia, se on järkkäri digikameran koossa, canonin uusi malli. sain myös korun äidiltäni, enkelin siivet, se on muistona Leosta, joka on nykyisin meidän suojelusenkeli, sain myös meikkejä, mikä on super jees, olen itse hiukan nirso ostamaan mitään meikkejä, sain myös ihonhoitotuotteita, rasvoja, meikinpoistoliinoja sekä hygienia tuotteita, paketeista löytyi myös elokuviin lahjakortteja, sain tulevalle matkalle muutaman tärkeän paketin, sain isältäni lahjan kirjekuoressa, eli matkarahaa, isä oli ollut tosi antelias, sain myös rahaa äidiltäni sekä veljeltäni :) Iso kiitos vielä lahjanantajille, en olisi tarvinnut oikeasti mitään, mutta varsinkin käytännölliset lahjat ovat mieluisia, ettei tule mitään ylimääräistä krääsää. Joulu on kyllä tänä päivänä kulutusjuhlaa ja lasten juhlaa, on toki kivaa, ettei lamaa ruokita, mutta mielestäni, ihmisten täytyisi opettaa lapsille myös joulun merkitys, joka piilee rauhassa olosta, läheisten kanssa vietetystä ajasta, ja heidän muistamisesta, ketkä ei enää ole keskuudessammme. En jotenkin halua lahjojen pyytämisellä enää luoda vanhemmilleni enempää stressiä joulun suhteen pyytämällä älyttömiä lahjoja, kuitenkin heilläkin on 2-lastenlasta ja kummilapsia ja kaikki sukulaislapset yms, niin onhan siinä jo tarpeeksi hommaa kiertää kaupasta toiseen ostamassa jokaiselle jotakin, tottakai olin lapsena antamassa hirmuista joululahja listaa haluan sitä tätä ja tuota, ja sainkin lapsena aina mitä pyysin, mutta onneksi olen aikuisiällä sisäistänyt asian, mitä joulu minulle ihan oikeasti merkitsee, se merkitsee sitä, että saan, olla monta päivää perheeni kanssani, syödä ja olla vaan, ja nauttia rauhasta, kun meidän perheessä tuo arki on välillä aikamoista sirkusta. Ja olenkin nauttinut ihan älyttömästi!
Veljeni perheineen tuli eilen meille joulupuurolle ja sain hoitaa ihanaa Onnia <3 veljeni lapset saivat tuhottoman paljon lahjoja, ja taika oli ihan täpinöissään :) äitini sai ihanan joululahjan, veljeltäni, Hän sai edesmenneen koiramme Leon kuvasta tehdyn taulun, taulu sai kaikki kyyneliin. Ja oli kaikille niin tärkeä lahja joka merkitsi paljon.
Tänään menen ystäväni kanssa syömään ja syömään jotain muuta kuin jouluruokaa, samalla kertaamme matkaa koskevia asioita ja vien hänelle vähän vaatteita lainaan:) illemmalla menen sitten toisen ystäväni luokse yökylään, jotta saamme viettä laatuaikaa yhdessä ennen minun matkaa:) huomenna onkin jo paluu arkeen ja töihin, huomenna on ystäväni kanssa töitteni jälkeen ja menemme ruskettumaan solkkuun ja viettämään aikaa yhdessä ennen kun lähden reissuun :) perjanaina on jumppa! Ja solkku, ja ainiin aamulla kampaaja. Lauantaina on myös töitä mutta sitten jäädään odottamaan jo matkaa hyvillä mielin ja aijon nauttia perheeni seurassa. <3 ja syödä etukäteen uusivuosi ruokaa :D keitettyjä nakkeja, perunasalaattia ja patonkia :)
Mutta joo löpinät sikseen ja ihanaa tapaninpäivää kaikki lukijat <3
Bambi <3
Kynttilä sytytetty Artun muistolle <3
Serkkuni poikien Rikun ja Rasmuksen lahjat :)
Äitini toimi lahjojen jakajana :)
Jouluaattokuva minusta, ja uusi paita vilasta.
Yhteiskuva minusta ja tonttu Onnista <3
Uusi kamerani :))
Onni <3
Bambi luimistelee aina kiikun alla turvassa <3
Bambi ja venytykset <3
Dobista sumuinen kuva <3 Siskoni koira.
Joulukuusi ja joulutunnelma <3
Äitini saama taulu <3

maanantai 24. joulukuuta 2012
Joulu<3
Perjantaina olin töissä ja olin jo vähän levoton koska oli kaikkea kivaa luvassa! Töistä menin suoraan jumppaan, vaihdoin jumppa vaatteet ja menin jumppasaliin, ihmettelin kun siellä ei ollut ketään:D no selvisi, että olin katsonut väärin päivän, ei perjantaina ollut mitään jumppaa :D noh menin sitten solariumiin tappamaan aikaa :D solkusta menin kotiin ja johannan ja antin juna oli myöhässä 1h 25min, joten odottaminen oli puuduttavaa! Mutta onneksi kun sainkin vieraat jo pian luokseni ja riemu oli rajaton! Söimme täytekakkua ja juttelimme kaikkea, oli tosi mukavaa! Avasimme lahjat, toisiltamme saadut:D ja voi sitä riemua :D sain johannalta spice world elokuvan, ja riemu oli rajaton :D johanna oli tilannut elokuvan englannista, ka sain myös poksujauhetta joka poksahtelee suussa, sain myös opera keksejä, namskis sekä minttusuklaata! Sekä karkkeja lapsuudesta! Aaaw oli ihan super hauskaa:D tää elokuva oli siis toivottu, koska olin super kova spice girls fani!!! Johanna sai minulta kahvimukin meidän kuvalla, pyjaman sekä kännykkään suojakotelon :) olimme kaikki tyytyväisiä lahjoihin, anttikinjoka sai lätkävisakirjan ja kännykkään kotelon :) lauantaina kävimme kaupungilla ja ostin uuden paidan ja kolme elokuvaa itselleni, herkuteltiin myös dollyssä :) kaupungin jälkeen kahviteltiin veljeni perheen luona, ja sit tultiin kotiin ja ruvettiin laittautumaan sekä juomaan, ja alku-illasta mentiin nooran luokse jossa oltiin isolla sakilla ja sieltä suunnattiin ilonaan ja ilonasta kotiin. Eilinen menikin vötkyillessä, mutta oli niin ihanaa viettää koko päivä johannan kanssa, ja jutella kaikkee ja syödä herkkuja, johanna on minun pitkäaikaisin ystävä, ja ollaan tunnettu ainakin 16-vuotta!
Tänään jouluaattona herättiin aikaseen ja mentiin rääkkylään tätini, mummoni ja serkun poikien luokse, meitä odotti siellä riisipuuro + muut jouluiset herkut :) pojat avasivat lahjat ja oli mukavaa viettää aikaa rakkaiden sukulaisten kanssa.
Kohta suuntaamme naapuriin veljeni perheen luokse, jossa Taika ja Onni avaavat lahjat ja siellä on jouluruoka, sieltä sitten ehdottomasti haluan tulla kotiin viettämään jouluaattoa ihan rauhassa, kotona avaamme omat joululahjat ja syömme ja vietämme rauhallista joulua perheemme kanssa.
IHANAA JOULUA RAKKAAT YSTÄVÄT, PERHEENJÄSENET, SUKULAISET JA ETENKIN LUKIJAT, SYÖKÄÄ HYVIN JA RENTOUTUKAA <3

torstai 20. joulukuuta 2012
Kohta kohta!!
Nonni, eletään torstaissa. Sain eilen kuulla, että kansantalous eu:ssa tentti meni läpi ja sain siitä 1 :D ja myös kurssi meni läpi 1-arvosanalla, mutta ei todellakaan haittaa että läpi mentiin rimaa hipoen, koska aine oli minulle vaikea, ja toiveena vain päästä kurssi läpi!Jes, nyt on hyvä fiilis sen osilta. Tiistaina olin elokuvissa katsomassa Twilightin vimeisen osan, ja se oli niiiiin hyvä ja ihana ja koskettava. Itkin lopussa, mutta ne olivat onnen kyyneleitä. Leffan aikana tuli tyhjennetyä popparikippokin kaverin kanssa :D Ihana, oon niin Twilight fani henkeen ja vereen.
Keskiviikkona töitten jälkeen minulla ja äidilläni oli solarium-treffit, käytiin islolla solariumissa jonka jälkeen jäin kahvakuulaan. Kahvakuula meni yllättävän hyvin ja vatsalihakset on tosi kipeänä, kun moni kahvakuula liike tehdään niin, että se voima haetaan keskivartalosta. Huomasin myös ilokseni, että jaksoin tehdä toistoja kuulan kanssa enemmän kuin edellisellä kerralla. Tänä aamuna pesin pyykkiä ja lähdin solariumiin ja töihin. Nyt tässä töissä aamulla söin aamiaisena herkkuaamiaisen, monivilja sämpylän, kinkku,salaatti,kurkku ja tomaatti täytteellä. Normaalisti syön aamuisin maitorahkaa tai ananasta mutta tänään söin herkun :) Tänään Töitten jälkeen menenkin kiinteytys jumppan, minun piti mennä RVP-jumppaan, mutta jumppa alkaisi vasta 19.00 ja kiinteytys jo 18.00, joten menen kiinteytymään, illalla täytyy leipoa vielä se täytekakku :D
Huomenna tulee Johanna ja Antti, jeeee :) Töistä menen huomenna vielä kiinteytys-jumppaan jos vaan ennätän, jumppa alkaa jo nimittäin kello 17.00. Ja illalla sitten haen nää kaksi junalta. Tänään kotiin tulee joulun viettoon jo siskoni Sanna ja hänen hurmaava omalaatuinen Dobi-koira :D Ihanaa, että Bambikin saa kaverin jouluksi <3
Seuraava postaus tulee vasta viikonloppuna kera kuva pläjäyksen. :)
Ihanaa Joulun odotusta kaikki <3

tiistai 18. joulukuuta 2012
Jännitystä ilmasta!!!
Mennään jo tiistaissa ja jännityatä alkaa olemaan ilmassa matkan takia! Huih, jänskättää lähteä kauas maailman toiselle puolelle ilman isosiskoa joka on aina matkoilla ollut tukena ja turvana :D No nyt täytyy itsenäistyä! :D Mutta mitä mulle kuuluu, noh ihan hyvää, eilen menin töistä suoraan solariumiin ja solariumista kiinteytys jumppaan, ja kyllä oli taas super-kivaa, venyttelyt tehtiin michael bubblen joulumusiikin tahtiin, mutta siltikin mulla on selkä tosi jumissa, inhottavaa :( Tänään on välipäivä, koska joulutauon aikana jumppia on vähemmän, joten menen tänään siis kaverini kanssa katsomaan Twilightin, kivaa :))) Töistä menen kyllä ekana taas ruskettumaan solkkuun :) Olen odottanut tätä leffan näkemistä jo kauan, ja kaverini kanssa meillä ei oikein nuo aikataulut aina täsmää, paitsi tänään kuin sattumankaupalta molemmilla ilta vapaa <3
Huomenna on luvassa töitä, solariumia ja masokistista kahvakuulaa, nyt meen taas vähän viisaampana kahvakuulaan ja otan useita painoja, että on raskasta ja vähän kevyempää että jaksaa tehdä yhdellä kädellä liikkeet puhtaasti mutta kuitenkin niin, että viimeiset toistot tehdään verenmaku suussa:D Torstaina on luvassa, töitä ja solkku ja jumppaa (RVP tai kiinteytys), ja illalla täytyy leipoa rakkaalle johannalle mansikkatäytekakku, hän on ollut 3kk tipattomalla,herkuttomalla ja armottomalla treenijaksolla, joten juhlitaan mansikkakakulla, menetettyjä synttäreitä, kun kumpikaan ei syöty kakkua toistemme juhlissa :D Nostan hattua Johannalle, hänellä on ihan mieletön itsekuri ollut ja oon kateellinen hänelle (hyvällä tavalla), että hän on treenannut hullun lailla ja hän on mielettömässä kunnossa. (Minun silmissä hän on kyllä aina ollut elämänsä kunnossa), mutta jokatapauksessa sain hänestä kimmokkeen urheiluun, että täytyy lähteä mukavuus alueelta pois, ei se ole niin kamalaa, en tietenkään ole samassa kunnossa kun johanna enkä tule koskaan olemaan, tavoitteena itsellä vaan saada kunto nousemaan ja kiinteytyä ja tavoittaa joskus normaalipaino. Mutta kuitenkin, tää on meidän viikonloppu, syödään ja juodaan ja nautitaan, unohtamatta hänen ihanaa miestään Anttia joka on touhussa mukana:) Johanna jos luet tätä, oon niin iloinen kun tuutte, ikävöin teitä niin paljon!
Ensiviikolla jumpat on joulutauolla ansaitetusti, joten seuraavan kerran Islon ryhmäliikunnat kutsuvat helmikuussa.
Tammikuun jumppailut jää siis 0, mutta aijon Thaimaahan ottaa mukaan lenkkarit jotta pääse lenkkeilemään ja pitämään kunnosta kiinni sekä tietenkin uitua tulee paljon. Ja päätin, että teen 3 kertaa viikkoon lihaskuntoa siellä, ihan perus lihaskuntoa omaa painoa hyödyntäen vastuksena :) vatsat, reidet, punnerrukset yms :)
Tän viikon jumppailut:
Maanantaina: Kiinteytys
Tiistaina: Välipäivä
Keskiviikkona: Kahvakuula
Torstaina: RVP
Perjantaina: Kiinteytys

Joululahja toive isille (vitsi) :D |
uusi pipo vilasta ;) |
sunnuntai 16. joulukuuta 2012
Viimeinen sunnuntai työpäivä!
Perjantaina olin kiinteytys jumpassa ja oli tooosi kivaa ja hulluu yhtäaikaa, siksi, koska, tehtiin pilatesta! Se oli oikeesti ihan hullua :D lihakset tuntuu tavan jumpassa siltä, että ne kramppaa ja menee ihan maitohapoille, mutta pilateksessa, lihakset tuntuu siltä, että ne on kirjaimellisesti tulessa! En oikeesti oo kokenut vastaavaa! Ja vielä eilen jumpassa lihakset olivat tosi kovilla ja helposti menivät kramppiin. Syönnin jälkeen menin ystäväni kanssa amarilloon syömään, ja namskis, oli hyvää. Olimme tosi nälkäisiä molemmat ja oli hyvä saada murkinaa hyvässä seurassa. Kaupungilta ajelin sitten kotiin ja rupesinkin nukkumaan jo hyvissä ajoin. Lauantaina aloitin pakkaamaan Thaimaan matkaa varten. Oli kiva fiilis pakata, pakkaan aina niin, että viskon kaikki vaatteet laukkuun mitä haluaisin ottaa mukaan ja sen jälkeen keskityn ja pakkaan vaan ne mitä oikeasti ajattelen käyttäväni. Kenkiä en ole vielä pakannut, koska on vähän mietinnässä mitä niistä otan mukaan, haluaisin pakata myös korkokengät, mutta edelliselläkään reissulla en niitä käyttänyt joten katsotaan nyt. Saniteetti laukkuni painaa ainaki 4kiloa :D siellä on kaikki aurinkorasvat+hajuvedet jotka sopivat ulkomaille :) Pakkasin myös ihanan ruskean hapsuilla olevan vyölaukun, se on sellainen, tosi intiaani tyylinen :) tykkään siitä paljon! Sit pakkasin edelliseltä reissulta ostamani vaaleanpunaisen chanelin pikkulaukun, joka on sopivan kokoinen ja hyvä pitää mukana. Vielä täytyy ehkä ottaa rantakassi, tai sitten ostan sen sieltä :)
Kävin eilen, islon pikkujouluissa ja siellä sai käydä ilmaiseksi jumpissa koko päivän, joten kävin ensiksi kehonmuokkauksessa ja sen jälkeen kiinteytysjumpassa. Olin tosi väsynyt jumpan jälkeen, koska lihakset olivat tosi kovilla, joten illan kuuma suihkuhetki auttoi. Näin eilen jumpan jälkeen myös matkakumppaniani Saaraa, ja höpöteltiin kaikkea matkajuttuja, ja oli kivaa <3 Tänään tosiaan viimeistä kertaa sunnuntaina töissä!!!!! Ensi sunnuntai on vapaa koska ystäväni Johanna ja Antti tulee helsingistä meille, pe-su, joten omistaudun heille täysin :)) Ja seuraavana sunnuntainan uudenvuoden alla meidän liikkeemme on kiinni. Johanna ja Antin kanssa Suunnitelmissa, mojitoja :D Lauantaina riipastaan lärvit heidän kanssaan :D Myös rakas siskoni tulee torstaina helsingistä joensuuhun koiransa dobin kanssa! Ihanaa! Sitten riittää taas huisketta kotona :) Huomenna uusi viikko alkaa, töitten lisäksi luvassa kiinteytys jumpppaa :)

Solarium kuurista jo saanut vähän väriä, solarium kuuri jatkuu :) ENÄÄ REILU VIIKKO JOULUUN!!! |
perjantai 14. joulukuuta 2012
Viikonloppu!
Välillä tuntuu, että vuorokaudessa on aivan liian vähän tunteja :( eilen menin aamulla 8.00 veljeni luokse, 9 menin töihin, töistä 16.45 lähdin viemään kaverilleni hänen pyytämäänsä joululahjaa ja ajattelin toimia kilttinä tonttuja ja toimittaa paketin, kaverin luolta menin RVP-jumppaan ja tehtiin miljoonia kyykkyjä, enkä tykännyt yhtään, vihaan kyykkyjä, mutta tein ja puhisin ja ähisin ja olin super väsy, jumpasta kotiin ja söin, ja menin suihkuun kuumaan istumaan, lihaksia jomotti tosi paljon! Suihkusta sänkyyn nukkumaan! Tää aamu alkoi solariumilla, sit töihin ja sain ihanan kaverini aamu kahviseuraksi ja sain häneltä lahjankin <3 aaaaw!!! Töistä menen jumppaan ja jumpasta kotiin jne :D No life siis! Huomenna on pakko alkaa pakkaamaan että ei tuu viime minuutin kaaosta, onneksi oon jo vähän miettinyt ja tehnyt listaa mistä aloitan. Kengissä on aina pieni ongelma, koska niitä tykkään ottaa mukaan erilaisia ja paljon, mutta niitä on hankala ottaa mukaan, koska ne vie tilaa ja painaa paljon, mur. Mutta aloitan pakkaamisen, shortseista ja topeista, ja pakkaan mukaan sellaista vaatetta mitkä tuntuu hyvältä päällä ja on rentoja! Yleensä en matkoilla ees meikkaa juuri lainkaan, vaan silloin jos oon lähdössä juhlimaan. Viime tammikuussa kun olin matkoilla päivärytmi oli suunnilleen tällainen:
08.00-09:00 = Herätys
09.00-10.00 = Television katsomista / kirjan lukemista
10.00-10.30 = Aamupalalle lähtö Eedeniin, jossai sai ala carte aamiaista
11.00-15.00(-16.00) = Auringon ottoa ja rannalla pientä välipalaa ja lounasta
16.00-19.00 = Kello neljän aikoihin takaisin kämpille, suihkuun, päiväunet(:D), hieman laittautumista, sitten syömään illalliselle tai pitsan hakemista kämpille.
22.00-23.00 = Nukkumaan
Ja tää rytmi oli aika pitkälti koko viime tammikuun kun olin KohSamuilla. Ja voin sanoa, että olin ihan oikeesti elämäni kunnossa kun tulin kotiin takas, olin niiin levännyt ja akut ladannut, että! Olin täynnä hyvää energiaa!
Mutta nyt oon ihan super loman tarpeessa! Loma tule jo!

KohSamuilta IHANAA VIIKONLOPPUA LUKIJAT <3 |
torstai 13. joulukuuta 2012
koulua, kahvakuulaa ja töitä!
Heipä hei taas, olin eilen koulussa 8-12, mutta täytyi lähetä töihin, kun piti tulla tekemään mainosta karjalaiseen, harmitti toisaalta lähteä koulusta aikaisemmin, mutta tärkeysjärjestys pitää olla kunnossa, töistä saan kuitenkin palkan. Töitten jälkeen menin näkemään kaveriani gloriaan, ja juotiin yhdet siiderit, gloriasta sitten mentiin tiimariin ja ostin työpaikalleni kynttilöitä tuomaan joulutunnelmaa. Kaupungista menin solariumiin(minulla on siis solarium kuuri päällä ennen matkaa) ja solariumista kahvakuulaan. Tunti oli Sirpan pitämä ja siis erittäin rankka. Sirpan tunnit on tunnetusti rankkoja ja mielestäni eivät sovi aloittelijoille (kuten minulle), vaikkakin ovat 1-tason tunteja ja sopivat aloittelijoille. Mulla on kahvakuulan kanssa vielä ongelmia, kun mulla se käy selkään tosi paljon, mutta ei läheskään niin paljon kun ekan kerran jälkeen kun tunnille eksyin. Mun pitää keskittyä tosi paljon, että pidän keskivartalon tiukkana, että saan tuen ja voiman sieltä liikkeisiin. Mutta selvisin tunnista kunnialla ja oon ylpee itestäni. Tänään luvassa töitä, töiden jälkeen solariumiin ja RVP-jumppaan. Huomenna meen töistä suoraan kiinteytykseen ja puolen tunnin venyttelyyn, joka tekee varmasti hyvää taas kipeälle selälle. Mulla on niiin viha rakkaus suhde tuohon kahvakuulaan, mun selkä menee kipeäksi koska tekniikassa on vielä hiomista ja harjoittelemista siinä, että saan pidettyä sen keskivartalon tiukkana! Mutta tunnin jälkeen olo on aina hyvö, ja on se tunne, että kaikki lihakset on tehnyt töitä. Ja kädet kramppas ihan hulluna :D Sain eilen ihka ensimmäisen sykemittarin, jonka kanssa tappelin monta tuntia, en ymmärrä noita vekottomia miksi ne ei voi olla suomenkielisiä, kyllähän niissä on suomenkielinen ohje, mutta härveli on englannin kielinen. Noh sain asetettua siihen oletusarvot, painot, pituudet yms, mutta jumppaan mennessä, ei ollut harmainta aavistustakaan miten saan sen vekottimen siihen tilaan, että se rupeaa mittaamaan sitä sykettä ja kaloreita yms, voi että mua harmitti ja harmittaa edelleen, jos joku tietää niin auttakaa! Beurer PM26 mittari kyseessä.
Lauantaina on vapaapäivä ja on islolla pikkujoulut, joten saan käydä ilmaisiksi jumpissa koko päivän :) Jeeee, kokeilen, että menen kahdelle tunnille peräkkäin jos kunto riittää.
Eilen tuli postissa lahjoja mitä olin tilannut, äidilleni, isälleni, ja parhaimmalle ystävälleni Johannalle, voi että minua nauratti :D en kehtaa paljastaa enempää mutta toki kerron jouluaattona ;) Nyt täytyy mennä jatkaamaan töitä.
Torstai on toivoa täynnä!

Heidi vs Kahvakuula |
Murheenkryyni. |
tiistai 11. joulukuuta 2012
Jouluostoksilla...
Eilinen tentti tosiaan kesti 2,5 tuntia.. Ja viimeinen tehtävä oli essee tehtävä ja mulla oli enää pariminuuttia aikaa se lähettää opettajalle takaisin ja siinä kiireessä unohdin mainita esseessä pari lähdettä!!! Voi että mua ärsytti kun tajusin palautuksen jälkeen ton asian! Tosissaan meillä sai olla kaikki aineistot mukana kun kyseessä oli siis etätentti. Laitoin opettajalle heti sähköpostia että unohdin ajan loputtua merkata kaksi kappaletta esseen lähdettä, mutta roivon että koko tentti ei mene uusiksi, ei vaikka sitten vaan huomioi essee osuutta. Tentti oli äärettömän vaikea, osasin yhden ainoan tehtävän tehdä ilman kirjaa, kaikkiin muihin tarvitsinkin kirjan ja internetin apua :( no jos se vain läpi menisi niin se riittäisi! 50% pitääolla tentissä oikein että menee läpi. No tänään kävin myös jouluostoksilla, ostin oikeastaan viimeiset joululahjat, huomenna vielä yksi lahja. Ostin tänä vuonna vain perheelleni sekä kummilapsilleni. Äiti saa tänä vuonna parhaimmat lahjat, koska äiti on paras. Mulla oli jumppa tänään kello 17:00 mutta tuli niiin kova kiire ja olin islolla vasta 17:02 ja en kehdannut mennä enää kesken tunnin jumppaan, harmitti kylläkin todella kovasti, mutta menen sitten käymään keskiviikkona kahvakuulassa, torstaina rvp:ssä, perjantaina kiinteytys+kehonhuolto ja lauantaina on kehonmuokkaus ja kiinteytys! Sittenpä islo jääkin joululomalle :(( mutta onneksi hätä ei ole tän suurenmoinen, nimittäin kovan kysynnän vuoksi myös joululomalla pidetään suosituimpia jumppia yllä, joten pääsen ensiviikollakin jumppaan, ihanaa! Viikonloppuna ei ole suunnitelmia niin kuin ei yleensäkään viikonloppuisin ole. Huomasin viime perjantain jälkeen kun olin ulkona, että viihdyn miljoona kertaa enemmän nykyisin muualla kun baarissa, viihdyn paremmin jumpassa, kotona, ystävien kanssa, lasten seurassa ja ihan yksin. Baarit on täynnä pintaliitäjiä ja pyrkyreitä, ihmiset ei oo enää niin hauskoja ja rempseitä ja avoimia, niin kuin ennen. Tottakai tulen jatkossakin käymään baarissa mutta joo, ei oo enää mun paikka, että viihtyisin siellä joka viikonloppu tai edes jokatoinen, ei kiitos. En oo muuten koskaan baarista ees löytänyt mitään suurta rakkautta. ( tai no mistään muualtakaan en kyllä ole ). Huomenna olisi koulua, mutta menen vain 8:15-12.00 koska iskä tarvii mua töissä niin en voi olla kokopäivää koulussa, ja iskää pitää auttaa, en haluu että sillä on yhtään enempää stressiä nyt enää. Mulla on tosi kova meidän Leoa, toivottavasti se tietää sen että rakastan sitä höpönassua ja, että ikävöin sitä paljon! Voi itku, täytyy mennä nukkumaan, liikaa on taas sydämellä kaikkee,
KAUNIITA UNIA LUKIJAT! <3
KAUNIITA UNIA LUKIJAT! <3
maanantai 10. joulukuuta 2012
vk 50 !!!
Tämän vuoden 3:neksi viimeinen viikko alkaa, ja mitä tää tarkoittaa? No sitä, että mulla alkaa loma 3-viikonpäästä, ja oon 3 viikonpäästä tähän aikaan lentokoneessa menossa Joensuu-Helsinki väliä :D Jänskättää paljon, mutta hyvällä tavalla. Eilen illalla kävin jumpassa ja oli todella kivaa, ylitin itseni monta kertaa tunnin aikana, monta kertaa olisin halunnut lopettaa toiston kesken, mutta en luovuttanut! Oon tosi iloinen siitä, että miun vanhemmat tukee miun urheilu innostusta, esimerkiksi, jokaisena sunnuntaina, oon saanut töistä lähteä aikasemmin noin 45min, että ehdin sunnuntain jumppaan, ja äiti on tsempannut ja kertonut, että jenkat pienentynyt :D
Eilen illalla juteltiin äitin kanssa, ja kerroin sille, miten paljon kummilapset mulle merkitsevät. Oon aina ollut tosi lapsirakas ja usein mietinkin, että jos omia lapsia ei siunaannu, niin onneks on siunaantunut ihanat kummilapset <3 Toivon, että voisin/osaisin olla hyvä esimerkki lapsille ja opettaa niille tärkeitä asioita. Tänään alkaa tosiaan tentti 18.00 joten en pääse jumppaan. Huomenna saan jumppaan kaverinkin pitkästä aikaa, ja mennään Bodytrimmiin jota sijaistaa Tiina ja Tiina on kova tapaus! Mieletön vetäjä, mieletön kunto ja mieletön energia, jokainen jumppaaja saa itsestään vedettyä viimeiseen pisaraan asti kaikki tehot jumppaan.
Tällä viikolla on töitä sekä koulua. Koulua onkin, sitten seuraavan kerran tammikuussa, mutta kun en sinne pääse, niin vasta maaliskuussa. Ruotsin tehtävät puuttuu vielä ennen matkaa, joten niitä aherrellaan vielä :) Huomenna menenkin joululahjaostoksille, ja ostan vielä viimeiset lahjat, sittenpä on kaikki valmiina ja joulu saa tulla! Solarium kuuri alkoi viimeviikolla myös, kertoja tuli 3, ja tällä viikolla pyrin käymään joka arkipäivä, että saan pientä pohjarusketusta ennen matkaa, niin ei käy käryä, vaikka normaalisti en kyllä pala, mutta uv-säteily on Thaimaassa suuri, joten on valmistauduttava hyvin ja syöden karoteeni nappeja!

Nelli 4-vuotta <3 |
Jasper reilu 2-vuotta <3 |
Vanessa 8-kuukautta <3 IHANAA JOULUN ODOTUSTA LUKIJOILLE <3 |
sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Uusi tukka, ja ihan kiva viikko!
Sunnuntaissa mennään, oon ollut ihan kauheessa kiireessä koko aika. Kävin perjantaina kampaajalla ja nyt mulla on uusi tukka, punainen. Oon ihan rakastunut tähän tukkaan, etten pysty ees selittämään!!!! Tää on ihan mieletön! Mulla piti olla kynsihuoltokin perjantaina, mutta mulla on kynsiongelma yhessä kynnessä, ja siinä ei ole kynttä juuri lainkaan, joten kynnet jäi saamatta, mutta otin sitten varpaiden kynsien geelauksen matkaa varten, nyt on varpaatkin kunnossa :) Mulla on 3-viikkoa enää töitä ja sitten on se matka! Oon niiiin onnellinen siitä että pääsen matkoille ihanan ystävän seurassa <3 Perjantaina oltiin juhlimassa isolla seurueella, ja oli ihanaa nähdä kaikkia ystäviä! Ystävät on mulle niin tärkeitä! Lauantaina oli karu herätys, ja täysillä suihkuun, ruokakauppaan ja siivoamaan! Pehkoset tulivat meille yöksi kera ihanien poikien <3 He tulivat 3-maissa ja koko ilta meni lasten ehdoilla ja syöden lasagnea ;) Oli ihana ilta, ja oli todella mukavaa! Väsymys painaa edelleen, ja oon ihan poikki, perus darrapäivä ei tosiaan ollut eilen, koska touhusin koko päivän! Ja tänä aamuna herätys oli 08.00 kun Katja ja Romeo vauva olivat jo hereillä, joten unta jäi vajaa 8h viime yönä, ja se on mulle ihan liian vähän! Tänään meen töistä suoraan jumppaan ja sit kotiin nukkumaan. Huomenna on tentti kansantalous eu:ssa, jännittää kovasti, koska tentissä täytyy saada 50% oikein että sen saa läpi. Voin sanoa rehellisesti, että en oo valmistautunut lainkaan, mutta minun onneksi kirja saa olla mukana ja kaikki materiaali! Toivon, että se menee läpi, olis kiva kun se menisi läpi, voisi hyvillä mielin mennä matkoille. Yritän ensiviikolla käydä jumpissa 4-6 kertaa, aijon ylittää itseni!!! Mutta nyt töitä jatkamaan!
torstai 6. joulukuuta 2012
<3
Eilen kävin kahvakuulassa ja oli nyt todella hyvä tunti ja pidin todella paljon! Ja oli todella tehokasta! Ihan loistava fiilis oli koko illan! Tulin jumpasta kotiin, söin ja meninkin jo sänkyyn ja nukuin koko yön sikeästi! Ensimmäinen päivä oli eilen, kun en enää itkenyt Leoa, ja myöskin ensimmäinen ilta kun sain heti unen päästä kiinni! Tunne oli loistava aamulla kun heräsin! Olin nukkunut koko yön! Eilen tuli taas serkkuni pojat Riku ja Rasmus meille. Käytiin tänään kebabilla, ja vuokraamassa pari elokuvaa toinen on Tšernobyl diaries, uuuu jännitystä siis ilmassa! Kohta alkaa elokuvan katsominen :) tänään sain peräti 3-kaveriani luokseni kyläilemään ja oli mukavaa!!! Roosan kanssa laitettiin rusketukset ja ripset :) aaaw huomenna pääsen ulos!!!! Jeij! Aamulla on kampaaja otan kuvaa uudesta tukasta! Ihanaa torstaita!
tiistai 4. joulukuuta 2012
itsenäisyyspäivä lähestyy..
Töissä ollut kiire, mutta en valita, kiva tehdä töitä kun on pikkukiire :) Oon sanut paketoida ihan höpelönä lahjoja. Kauhee kiukku puuska tuli, kun tilasin itselleni lahjaksi sykemittarin ja se tuli tänään ja se kurjuus ei toiminutkaan!!!!! Mur, että kiukku tuli. Olin eilen kiinteytys jumpassa, ja oli super kivaa! Tykkäsin, tehtiin 30min putkeen aerobista, ja oli kiva huomata, että kunto on kasvanut ja pysyin ihan hyvin mukana! sen jälkeen tehtiin lihaskuntoa, oma keho vastuksena, jalkojen lihakset on ainakin saanut kestävyyttä enemmän, ja pystyn tekee enemmän, ilman tuskallisia maitohappoja, tottakai maitohapoille menee jalkojen lihakset, mutta kestävyys on parempaa. Naisten punnerruksia en jaksanut tehdä kun menin tonne niin vaan 2-3, mutta nykyisin jaksan peräti 6 :D no hitaasti hyvää.. tänään vuorossa bodytrimmi ja huomenna keskiviikkona kahvakuula uudella yrityksellä. Torstaina pidän kaunistautumispäivän, värjään kulmat, laitan rusketusta ja tupsuripsiä, perjantaina varten, kun lähen juhlimaan piiitkäästäää aikaaa...ihana saada uutta ajateltavaa... Ihanaa ja rauhallista lähestyvää itsenäisyyspäivää kaikille <3
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Joulukuu
Anteeksi blogihiljaisuuteni, tää viikko on mennyt sumussa kulkien, miettien, ikävöiden jne. Mennään taas sunnuntaissa, leomme haudattiin aamulla, meidän kotipihalle, minne leo kuuluukin, kotiin<3 en pystynyt olemaan hautaushetkellä katsomassa, mutta menin ohi siitä, ja kynttilä siinä paloikin leon muistolle. Pitäisi käydä ostamassa leon haudalle iso lyhty ja haluaisin ostaa kivenkin. Ikävöin häntä niin paljon. Kävin torstaina kaupungilla ystäväni Astan kanssa, hän toi minulle töihin suklaata ja vei kaupungille, ja käytiin ostelee kaikkee pientä ja käytiin syömässä, ihanaa, että hän keksi tekemistä miulle ja näin ollen muuta ajateltavaa, ihana ele. Perjantaina olin töissä ja kävin jumpassa, mutta en saanut jumpasta mitään irti, koska ajatukset karkaili ja en pysynyt lainkaan mukana ja olin hoomoilasena. harmitti kun jumppa ei mennyt hyvin, mutta ei ollut sydän mukana siinä touhussa sillon. Menin jumpan jälkeen ystäväni kanssa hakemaan ruokaa ja menin hänen luokseen (Roosan sekä kummityttöni Vanessan luokse) oli mukavaa, syötiin ja katottiin telkkaria ja juteltiin ihan kamalasti kaikkee, oli niin mukavaa ja helppoa olla, Roosan kanssa ollaan asioiden suhteen hirmu samalla aaltopituudella kaiken suhteen, joten on aina ihanaa! Menin lauantai aamuna sieltä kotiin, ja kotoa ostamaan taas Roosan ja Vanessan kanssa, vähän joululahjoja, oli ihan kivaa, ja käytiin kahvilla sun muuta sellaista. Menin kaupungilta kotiin kera leffojen ja karkkien.. Ja oltiin äidin kanssa yhdessä sekä Bambin. Illalla kävin vielä kaupungilla Astan kanssa, juteltiin ja hengailtiin yhdessä. Illalla menin kotiin ja katsoin yhden lempielokuvistani Nunnia ja Konnia 2, elokuvan jälkeen kävin nukkumaan ja aamulla tänään taas töihin, meen töistä suoraan jumppaan(kehon muokkaukseen) toivon, että saan jumpasta enemmän irti kun perjantaina. Mulla oli kaiken surkeuden keskellä noussut vielä paino 500grammaa, no mutta oon syönyt suruuni, todella paljon. Tän tunne syömisen kun saisi joskus kuriin. Torstaina en pystynyt tosi syömään juuri mitään, kun oli niin huono olo sisällä. Mutta ehkä se tosin on nyt pienin murhe.. Jotenkin ahistaa oma kroppa ja keho, tuntuu että oon ihan kamalan näköinen :(
Buuuf.. sellaista..
Buuuf.. sellaista..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)