perjantai 28. helmikuuta 2014

Viimeistä viedään!

Huomenta rakkaat lukijat! Tänään alkaa viimeinen työpäivä nykyisessä työpaikassa: Olo on haikean onnellinen. Olen tunnistanut itsessäni pidemmän aikaa ne piirteet, että on aika vaihtaa työpaikkaa. Aamuisin aina ketuttaa lähtee töihin, myyntityö ei tunnu enää hyvältä ja huomaan ärsyyntyväni työpäivän aikana sen sata kertaa, odotan myös joka päivä vaan sitä hetkeä, että pääsen töistä kotiin. Sellaisessa työpaikassa en halua työskennellä. Työtä tehdään kuitenkin 63 ikävuoteen asti, niin haluan kyllä löytää työpaikan missä viihdyn. En tiedä onko tuleva työpaikka isolla kirkolla se mitä haluan tehdä, mutta se selviää vasta siellä kun olen aloittanut työt ja päässyt työn makuun. En halua ottaa stressiä työasioista, oon sitä mieltä, että tekevälle työtä löytyy ja mie ainakin etsin vaikka kivenkolosta sen duunin missä mie sitten viihdyn lopunikääni.

Sellaista, tällä viikolla olen käynyt nyt kolme kertaa salilla. Kaksi yläkroppa treeniä takana ja yksi jalkatreeni. Huvitti kun keskiviikko aamuna lähin salille, ja oli vuorossa jalkatreeni. päätinkin tehdä liikkeet siinä järjestyksessä mitä vihaan eniten->mistä pidän eniten. Oli muuten kiva, kun loppua kohti liikkeet parani :D Täytyy kokeilla aina uusia tapoja treenata, että se pysyy mielekkäänä. Torstaina pidin "cheatmealin", päätin kokeilla, nyt sellaista, että 1 kerran kahdessa viikossa pidän cheatmealin. Vaikka en noudatakkaan ruokavaliota pilkulleen, niin se ei tarkoita, että söisin roskaruokaa nounou. Roskaruoka on miun pahe, joten siihen tein tuon cheatmeal säännön! Tänään mennään perheeni kanssa illalliselle ns miun viimeiselle yhteiselle aterialle :) Huomenna lähen sitten aamulla ajelee isolle kirkolle <3 Välillä jännittää, välillä ei. Välillä itkettää välillä vaan hymyilyttää. Mutta huomenna aijon lähteä hymyissä suin, asenteella, että elämä on vasta edessä!

Nyt on pakko rientää syömään aamiaista ja ripsihuoltoon. Uusi päivitys tulee sitten isolta kirkolta.
Ciao <3

Veljeni poika Onni ja tikit otsassa kun hän kaatui <3

Salin jälkeen on aina fresh olo :)

Aamupala keskiviikkona. Smoothiessa on maitorahka, mansikoita 100g ja banaani. Ja sitten vielä voileipä ja iso kuppi kahvia!

Eilen töissä :)

Eilen lähdin töistä ja mulla oli pikkasen kamista :D

Salille lähdössä töistä suoraan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pensamiento kiittää viestistäsi :)